Lopen kylmä ja aurinkoinen talviretkeilyharjoitus

Pari viikkoa sitten vietimme 2 yötä kovissa pakkasissa Lopella. Jokainen talviretki tuo varmuutta toimintaan, kasvattaa rutiineja ja helpottaa kylmässä toimimista. Nyt pakkanen paukkui kunnolla (-20 astetta), joten reissu oli loistava testi varusteille ja itselle. Talviretkellä alkaa kunnioittamaan hyvin yksinkertaisia asioita, ja siinä sen koukku taitaakin olla. On hyvä olla kun on lämmin, kun energiaa on riittävästi ja mukavat retkikaverit ympärillä. Retken huippuhetkiä olivat ihana ruoka ja jälkiruoka, auringon maalaamat kimmeltävät hanget, kuutamossa tuikkivat tähdet ja pakkasen pauke. Luonto antoi parastaan meille retkeilijöille.

Aurinko helli meitä ja päivällä auringossa oli jo kevään tuntua.

Retki oli henkilökohtainen ensi kosketukseni metsähiihtoon ja metsäsuksiin. Maasto oli vähälumista suomaastoa ja metsää. Pito-ongelmia ilmeni heti alkuun. Onneksi tähän oli ratkaisuna skinit,jotka pelastivat reissun ja ahkio liikkui taas. Paikoin suksista tuntui olevan vain haittaa ja osa veti ahkioita ilman suksia, sauvakävelytyylillä.

Omat varusteet on hyvä tuntea hyvin ja esim. suksia testailla etukäteen, jotta tietää niiden ominaisuudet. Sama pätee myös muuhun varustukseen. Väline, jota ei osaa käyttää tai huoltaa ei ole hyvä retkellä. Kokemuksena voin sanoa, että bensakeitin on hyvä purkaa kotona etukäteen ja opettella huoltamaan lämpimässä. Onneksi tästä oli kokemusta. Pakkasen paukkuessa keittimen huolto sujuu kohmeisilla sormillakin helpommin, kun tietää mitä on tekemässä.

Aurinkoinen lounastauko järven jäällä.

Päivät hujahtivat vikkelään, aurinko lämmitti päivisin hiihdettäessä ja ilta kului leirissä kokaten, vesiä sulatellen sekä iltanuotiolla istuen. Toisena iltana pakkanen paukkui, niin ettei nuotiolla tehnyt mieli aikaa kulutella, vaan makuupussi kutsui retkeilijöitä jo ajoissa.

Iltanuotiolla

Nukun yleensä hyvin ulkona. Kunhan on kroppa ja varpaat ovat lämpimät, nukun ihanat pitkät unet. Lisäksi viileään aikaan retkillä menee usein nukkumaan ajoissa ja unta kertyy enemmän kuin kotosalla. Retken ensimmäinen ilta on ollut nyt kahdella talvireissulla parasta. Tieto siitä, että kaikki hommat, joita on tehtävänä on tehty ja saan kömpiä makuupussiin makoisille unille, vaikka samantien kello yhdeksän illalla. Retkillä ei arjen askareet rasita mielessä.

Retki tulee valmistella hyvin ennakkoon, jotta varmistaa reissun sujuvuuden ja mm. energian riittävyyden. Ruokien kuivailu ja kasaaminen tuleekin aloittaa ajoissa. Kun on reissussa hyvät ruuat laadukkaista aineksista, ovat ruokailut nautinnollisisa. Meidän leirissä syötiin mm. linssipataa, lettuja jätskillä, mexicopataa pavuilla, linssikeittoa sekä intialaista mangoriisiä. Eväsleipiä oli tehty valmiiksi iso kasa ja tietenkin vähän suklaata iltaan ja varmuuden varalta. Aamuisin päivät alkoivat maukkaalla energiapuuroilla ja isolla mukilla kaakaota.

Lämmintä juomaa, kun leiri on saatu pystyyn.

Luokkakaverit herkuttelivat runebergin tortuilla.

Täällä kuivuri hurisee ja ruokasuunnitelmat ovat pitkällä tulevia pidempiä talvireissuja varten. Nyt jo odottelen innoissani, mitä uudet retket tuovatkaan tullessaan. Ainakin roppakaupalla lisää kokemusta ja taitoja, hienoja hetkiä sekä talvista luontoa parhaimmillaan

Flunssalle kyytiä!

Tämä talvi on kulunut jo moneen otteeseen flunssaa potiessa. Päätin, että nyt saa riittää! Superisti vitamiineja ja terveellistä polttoainetta kroppaan. Vitamiineja saa ainakin mun flunssapäivien supershotista. Tässä shotissa on sen verran potkua, että lähtee flunssa ja päivä alkaa todellisella piristyksellä. Jotta inkiväärin saa tasaisesti mehuun, tarvitaan mehupuristin tai -linko.

Mun supershotissa on,

• reilupala inkivääri (ei kuvan inkiväärin verran, vaan siitä n. 1 cm viipale)
• puolikas sitruuna
• lime
• klementiini

 Tästä sai shotin myös kämppis, joten ohje on kahteen shottiin!

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävät ovat ihania. Olen ollut onnekas kun elämässäni on ollut aina ihania ystäviä. Vaikka olen huono soittamaan ja pitämään yhteyttä elämän käänteissä, löydän ystäviä silti ympäriltäni. Kulunut vuosi on tarjonnut elämääni useita uusia ihmisiä ja ystäviä. Kiitos teille uudet ja vanhat ystävät, olette kaikki tärkeitä!

Tänään oli ihana (ja kiireinen) ystävänpäivä myös siinä mielessä, että ystäväni Ellan kanssa olimme ideoineet haastehanketta, joka tänään näki päivän valon. Tutustu luontohaasteeseen, haasta itsesi ja ystäväsi mukaan!

Kauniita unia!

Aarteenmetsästystä ja uusi haaste nimeltä Jukola!

Innostuin syksyllä suunnistuksesta toden teolla ja metsistä tuli haettua iltarasteja, kiintorasteja ja yörasteja. Houkuttelin mukaan myös useamman ystäväni harhailemaan lähimetsiin ja ulkoilualueille, sekä tietenkin löytämään rasteja. Suunnistukseen pääsi jyvälle ja innostus kasvoi oppimisen myötä. Suunnistuksessa yhdistyy monta asiaa, kuten luonnossa liikkuminen, kartan ja kompassinkäyttö sekä maaston analysointi. Laji haastaakin harrastajiaan monella osa-alueella ja on fyysisenkunnon ja järjen tasapainoiseen käyttöön perustuvaa seikkailua ja elämyksiä luonnossa. Lisätietoa suunnistuksesta ja sen aloittamisesta löydät täältä.

Lapsuudesta yksi mieleen painunut leikki on aarteenmetsästys. Serkkutyttö oli mökkireissulle tehnyt aarrekartan mökin pihapiiristä. Karttaan katkoviivalla merkitty reitti kulkemalla aarre löytyi karttaan piirretyn rastin kohdalta. Suklaat ja herkut odottivat pieniä arteenmetsästäjiä. Tämän saman löytämisen riemun ja fiiliksen sain syksyllä, kun pääsin vauhtiin suunnistuksessa. Etenkin yösuunnistuksessa, kun jännitys tiivistyy pimeässä metsässä otsalampun valossa juoksennellessa. Tarkkaavaisena koittaa havainnoida kaikki maaston muodot, kaikki rapsahdukset sekä muiden suunnistajien liikkeet otsalampun valokeilassa säpsähdyttävät. Kun oikea rasti löytyy, niin voi sitä riemun tunnetta, olen tulkinnut maastoa oikein ja löytänyt oikean rastin, AARTEEN!

Nyt alkaa valmistautuminen ensimmäiseen Jukolaan! Wau, jee ja apua! Päässä pyörii monia fiiliksiä innostuksesta kauhuun ja mietteitä oman osaamisen riittävyydestä. Treenata ainakin täytyy, se on selvää, sekä juoksua, että suunnistusta. Päivitän tänne omaa harjoitteluani ja valmistautumistani Jukolaan, kunhan kevät on vähän pidemmällä. Eli nyt vaan kartat esiin ja metsään juoksemaan (tai hiihtämään)!

Ystäväni koira Jedi mukana syksyn suunnistuspuuhissa.

Potkukelkkaillen jäällä

Lapsena sain potkutella talvisin potkukelkalla kouluun. Potkukelkkani oli pieni ja punainen. Teitä ei hiekoitettu samalla tavalla kuin nykyään ja hämärässä aamussa koulumatka taittui liukkaasti. Koulun pihalla potkukelkat laitettiin riviin parkkiin päivän ajaksi.

Vuosia on vierähtänyt koulumatkojen potkuttelusta. Tänään pääsin kokeilemaan potkuttelua pitkästä aikaa vauhdikkaan näköisella menopelillä nimeltään Kickspark. Ei ollut tässä kelkassa penkkiä eikä kauniisti sorvattuja kädensijoja, mutta sitäkin enemmän vauhtia. Olipas huippua ja hikistä hommaa! Potkutteluretki piristi kivasti harmaata päivää. Kelkka kiisi jäällä loistavasti ja onhan potkukelkka ihan loistava liikkumistapa. Kelkkaillen ovat liikkuneet aikoinaan talvisin kaikenikäiset. Kelkat ovat pitkään olleet mummojen hommaa, mutta nykyään kelkkoja käyttävät myös kuntoilijat. Ostoslistalle päätyy jääpiikit kenkiin, jottei mene sutimiseksi, vaan potkuun saa voimaa. Itse retkeilyyn vanhan mallinen istuinpenkillä varustettu kelkka olisi ideaali ja suloinen eväiden kuljetukseen, mutta kuntoiluun ja vauhdikkaampaan menoon toimii ehdottomasti tämä sporttisempi malli.

Potkukelkkailu sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Tärkeää on valita oikean kokoinen kelkka. Kicksparkissa sarvien korkeuden saa säädettyä käyttäjän mukaan.

Omia huomioita potkuttelusta:

• Potkuttelu on (erittäin) tehokas liikuntamuoto, ja rankkaa alaraajojen lihaksille.
• Käytä kengissä jääpiikkejä, etenkin jäällä liikkuessa, ja muista laittaa naskalit kaulaan.
• Älä purista kädensijoista liian kovaa, ja säädä kelkka niin, että pystyt pitämään painon rennosti tukijalalla nojaamatta käsiin.
• Vaihda tukijalkaa usein, jotta rasitus tulee tasaisesti kehon molemmille puolille.
• Anna kelkan liukua ja tee pitkiä potkuja.
• Kelkkailusta saa mukavaa kaiken kuntoisille, ikäisille, lajin uusille kokeilijoille sekä vanhoille konkareille.
•  Potkukelkka on loistava väline retkeilyyn!
• Muista venytellä retken lopussa, kelkasta saa hyvän tuen venyttelyliikkeissä.
  

Hiidenvedellä ankarissa avotuntureissa

Täällä on mennä viuhdottu niin vauhdilla, että päivitystahti on ollut kamalan hidas. Blogi on mielessä kaikilla reissuilla ja nyt saattekin lukea viimeisimmästä reissusta, josta eilen palasin. Tämä reissu johtaa myös uusiin seikkailuihin, joista tulette varmasti kuulemaan!

Kuva:Ella

Olin Hiidenvedellä Ankarien Avotunturien Johdatus talviretkeilyyn -kurssilla, joka oli räätälöity eräopasopiskelijoille. Kurssi piti sisällään yhden luentopäivän sekä yhden yön retken. Luennolla sai hurjasti tietoa talviretkeilystä mm. turvallisuudesta, suunnistamisesta, ruokahuollosta, varusteista, retkikunnista, etenemisestä ja reitin suunnittelusta sekä lumirakentamisesta. Yhden yön reissulla Hiidenvedellä siirsimme luennolla saatuja tietoja käytäntöön.

Keitinlaatikon esittelyä.

Meidän leiri aamun tohinassa.
Kuva:Ella

Retki starttasi teltta- ja keitinopastuksella, jonka jälkeen jokainen telttaryhmä sai ryhmäkohtaiset varusteet lainaan. Opastuksien jälkeen alkoi todellinen tohina, kun 30 innokasta talviretkeilyn alkajaa aloitti ahkioiden pakkaamisen. Keitinlaatikot ja henkilökohtaiset tavarat pakattiin ahkioon, telttarulla ahkion päälle, sukset jalkaan ja matkaan. Kylmässä viimassa pakkaus sujui kaikilta ripeästi. Hiihdimme reilu 10 kilometriä leiripaikalle. Sää oli harmaa ja tuulinen, mutta keli oli hyvä hiihtämiseen ( muttei kuvaukseen, niinkuin kuvista näkyy). Hiihtäminen sujui hyvin, sukset toimivat loistavasti ja kevyt ahkio liikkui vikkelään. Fiilis oli mahtava, vihdoin pääsee tositoimiin!

Leiripakalla käytiin vielä perusteita teltan pystytyksestä jäälle, jonka jälkeen teltat nousivat muodostaen värikkään telttakylän pimenevään iltaan. Bensakeittimet tulivat päivän harjoituksissa, sekä teltassa ruokaa laittaessa tutuiksi. Ruoka maistui ja ilta sujui vesiä keitellessä ja jutustellessa. Kirkas taivas tarjosi alku illasta aitiopaikan katsella tähtiä. Leirin hiljentyessä nukkumaan antoi jäiden pauke nukahtamiseen ihan uudenlaisen soundin. Kumahdukset ja valaiden laulua muistuttavat äänet saivat minut nopeasti uneen.

Värikäs telttakylä jäällä.

Lämpimästä makuupussista herätessä, ei voinut olla onnellisempi; herätys teltassa, ulkona, talvessa ja hiihtopäivä edessä. Alkoi aamupalan valmistus ja leirin kasaaminen. Lempiruokani kaurapuuro kuivatuilla omenoilla ja marjoilla, aamukahvi ja munakas valmistuivat vikkelään ja samalla pakattiin tavaroita ahkioon. Telttakuntamme toimi hyvin yhteen, kiitos Jani ja Ella seurasta. Kaksi tuntia heräämiseen jälkeen sukset liikkuivat taas, valitettavasti jo kohti rantaa ja kotia. Olisin niin mielelläni jatkanut retkeä! Se onkin parasta, sillä talviretkeilyyn jäi nälkä, eikä auta kuin odottaa uusia retkiä, joita onneksi kalenterissa on useampia.

Reissu antoi peruseväät talvella retkeilyyn ja antoi pienen kokemuksen talvivaeltamisesta. Olosuhteet olivat helpot ja tasaisella järven jäällä liikkuminen oli kevyttä. Osaavien kouluttajien matkassa oli hyvä harjoitella taitojaan, ihmetellä ja pohdiskella talviretkeilyn saloja sekä retkikunnan opastamista. Hiihtäessä pystyi kokeilemaan erilaisten ahkioiden vetämistä ja testailla eri valmistajien välineitä. Tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan taitoja omatoimisesti. Jos talviretkeily kiinnostaa, löydät lisätietoa Ankarista avotuntureista ja heidän kursseista täältä. Kiitos loistaville kouluttajille, nähdään taas pian!

Innokkaat talviretkeilijät lähdössä toiseen päivään.
Kuva:Ella

Koli, talven ihmemaa!

Lunta, pakkasta, kylmää viimaa ja aurinkoa, tähtikirkkaita pakkasöitä sekä otsalampun valossa kimaltavaa metsää. Tätä Koli tarjosi meille viiden päivän ajan. Olimme suunnitelleet talviretken, jossa pääsemme kokeilemaan talviretkeilytaitojamme ja varusteitamme, ja oppimaan uutta talviretkeilystä. Talvea lähdimme etsimään ja sen todellakin löysimme.

Mäkrävaaran huippu päivällä. Kuva: Ella

Ensimmäiselle yöpaikalle reitti kulki tietä sekä moottorikelkkauraa, joka mahdollisti ahkion vetämisen. Tämä matka jäikin ainoaksi ahkiokokeiluksi. Olimme suunnitelleet harjoittelevamme ahkion vetoa enemmänkin, mutta Kolin maasto osoittautui tähän liian haastavaksi runsaine korkeuseroineen (kröhöm, jatkossa otetaan maastokartta tarkempaan tiirailuun jo ennakolta). Myllypuron telttapaikalla nuotiolla päivällinen valmistui ja ilta kului vesiä sulatellessa. Nukuimme taivasalla tarppikangas siskonpetinä. Yön -15 astetta pakkasta tarjosi mukavat yöunet. Kahden makuupussin taktiikalla kuumavesipullo kainalossa lämpöä riitti niin, että taisin nukkua reissun parhaimmat yöunet ensimmäisenä yönä.

Ensimmäisen yön siskonpeti

Seuraavalle päivälle teimme uuden etenemissuunnitelman. Matkalla Myllypurosta Ryläyksen kodalle päätimme hylätä ahkiot autoon ja ottaa rinkat selkään jatkaen matkaa lumikengillä. Reitti sisälsi nousuja, hienoja maisemia ja rauhallista etenemistä. Yövyimme Ryläyksen suuressa kodassa, istuimme iltaa tulilla ja söimme huippu hyvää lohikeittoa. Aamutoimien jälkeen lähdimme retkelle läheiselle Ryläyksen näköalapaikalle sekä kiviputoukselle. Kauniit maisemat avautuivat auringonpaisteen häikäistessä silmiä ja pakkasen kipristellessä sormia, varpaita ja poskia.

Ryläyksen maisemat kylpevät auringossa.

Kahdeksi viimeiseksi yöksi olimme ennakkoon varanneet Ikolanahon vuokratuvan. Tunnelmallinen tupa sisälsi varaavan takan ja kaasulieden, sekä neljä punkkaa. Tuvassa yöpyminen mahdollisti hyvien yöunien jälkeen pitkän päiväretken toiseksi viimeisenä retkipäivänä. Kiersimme lumikenkäillen Mäkrävaaran ympäristöä umpihangessa ja lounaan söimme Pielisen rannalla. Päivällä kirkas auringonpaiste värjäsi maisemat kauniin pastellin sävyisiksi ja ennen pimeää nousimme takaisin huipulle katsomaan auringonlaskun värejä. Mökille palasimme pimeän tullen, läpi kristalleina kimaltavan metsän.

 Kuun valossa Mäkrävaaralla.
Kuva: Jaakko Juntunen

Viimeisenä päivänä ennen kotimatkalle lähtöä kävimme tarkastamassa Akka, Ukko ja Paha-Kolin huiput, sekä tutustumassa Kolin luontokeskukseen. Saimme tämänkin päivän nauttia ihanista auringossa kylpevistä maisemista. Sormet kohmeessa otimme vielä viimeisiä kuvia huikeista maisemista, meistä taisi kuoriutua reissun aikana kunnon Karelianisteja. :)

Luminen metsä tarjosi aitiopaikan eläinten jälkien tunnistamiseen. Löysimme ainakin  lumikon ja kärpän jäljet, sekä pajon pienten jyrsijöiden jälkiä. Suurempia jälkiä seurasimme pidempään ja uskomme jälkien kuuluneen ahmalle.

Talvivarusteet tuli testattua kunnon olosuhteissa ja lumikenkäilyyn sai todellisen innostuksen umpihangessa liikkuen. Vaarojen rinteitä hypittiin vauhdikkaasti alas ja ylös kiivettiin rauhalliseen tahtiin katselemaan maisemia. Varpaat ja sormet olivat 30 asteen pakkasessa jäässä, joten jalkojen ja käsien lämpöön pitää jatkossa satsata enemmän. Juomaveden sulatteluun kului aikaa enemmän kuin luulin ja nuotiolla sulatettu noen makuinen vesi ei meinannut minulle upota. Juominen talviretkillä on äärimmäisen tärkeää, ja nyt pitääkin keksiä keinoja, miten sulanut lumi saadaan minun makuun "juomakelpoiseksi".  Takana on hyvä seikkailu loistavassa porukassa ja Kolille aion palata uudelleen, ehkä jo ensi kesänä.

Kuva: Jaakko Juntunen