Aarteenmetsästystä ja uusi haaste nimeltä Jukola!

Innostuin syksyllä suunnistuksesta toden teolla ja metsistä tuli haettua iltarasteja, kiintorasteja ja yörasteja. Houkuttelin mukaan myös useamman ystäväni harhailemaan lähimetsiin ja ulkoilualueille, sekä tietenkin löytämään rasteja. Suunnistukseen pääsi jyvälle ja innostus kasvoi oppimisen myötä. Suunnistuksessa yhdistyy monta asiaa, kuten luonnossa liikkuminen, kartan ja kompassinkäyttö sekä maaston analysointi. Laji haastaakin harrastajiaan monella osa-alueella ja on fyysisenkunnon ja järjen tasapainoiseen käyttöön perustuvaa seikkailua ja elämyksiä luonnossa. Lisätietoa suunnistuksesta ja sen aloittamisesta löydät täältä.

Lapsuudesta yksi mieleen painunut leikki on aarteenmetsästys. Serkkutyttö oli mökkireissulle tehnyt aarrekartan mökin pihapiiristä. Karttaan katkoviivalla merkitty reitti kulkemalla aarre löytyi karttaan piirretyn rastin kohdalta. Suklaat ja herkut odottivat pieniä arteenmetsästäjiä. Tämän saman löytämisen riemun ja fiiliksen sain syksyllä, kun pääsin vauhtiin suunnistuksessa. Etenkin yösuunnistuksessa, kun jännitys tiivistyy pimeässä metsässä otsalampun valossa juoksennellessa. Tarkkaavaisena koittaa havainnoida kaikki maaston muodot, kaikki rapsahdukset sekä muiden suunnistajien liikkeet otsalampun valokeilassa säpsähdyttävät. Kun oikea rasti löytyy, niin voi sitä riemun tunnetta, olen tulkinnut maastoa oikein ja löytänyt oikean rastin, AARTEEN!

Nyt alkaa valmistautuminen ensimmäiseen Jukolaan! Wau, jee ja apua! Päässä pyörii monia fiiliksiä innostuksesta kauhuun ja mietteitä oman osaamisen riittävyydestä. Treenata ainakin täytyy, se on selvää, sekä juoksua, että suunnistusta. Päivitän tänne omaa harjoitteluani ja valmistautumistani Jukolaan, kunhan kevät on vähän pidemmällä. Eli nyt vaan kartat esiin ja metsään juoksemaan (tai hiihtämään)!

Ystäväni koira Jedi mukana syksyn suunnistuspuuhissa.