Hiidenvedellä ankarissa avotuntureissa

Täällä on mennä viuhdottu niin vauhdilla, että päivitystahti on ollut kamalan hidas. Blogi on mielessä kaikilla reissuilla ja nyt saattekin lukea viimeisimmästä reissusta, josta eilen palasin. Tämä reissu johtaa myös uusiin seikkailuihin, joista tulette varmasti kuulemaan!

Kuva:Ella

Olin Hiidenvedellä Ankarien Avotunturien Johdatus talviretkeilyyn -kurssilla, joka oli räätälöity eräopasopiskelijoille. Kurssi piti sisällään yhden luentopäivän sekä yhden yön retken. Luennolla sai hurjasti tietoa talviretkeilystä mm. turvallisuudesta, suunnistamisesta, ruokahuollosta, varusteista, retkikunnista, etenemisestä ja reitin suunnittelusta sekä lumirakentamisesta. Yhden yön reissulla Hiidenvedellä siirsimme luennolla saatuja tietoja käytäntöön.

Keitinlaatikon esittelyä.

Meidän leiri aamun tohinassa.
Kuva:Ella

Retki starttasi teltta- ja keitinopastuksella, jonka jälkeen jokainen telttaryhmä sai ryhmäkohtaiset varusteet lainaan. Opastuksien jälkeen alkoi todellinen tohina, kun 30 innokasta talviretkeilyn alkajaa aloitti ahkioiden pakkaamisen. Keitinlaatikot ja henkilökohtaiset tavarat pakattiin ahkioon, telttarulla ahkion päälle, sukset jalkaan ja matkaan. Kylmässä viimassa pakkaus sujui kaikilta ripeästi. Hiihdimme reilu 10 kilometriä leiripaikalle. Sää oli harmaa ja tuulinen, mutta keli oli hyvä hiihtämiseen ( muttei kuvaukseen, niinkuin kuvista näkyy). Hiihtäminen sujui hyvin, sukset toimivat loistavasti ja kevyt ahkio liikkui vikkelään. Fiilis oli mahtava, vihdoin pääsee tositoimiin!

Leiripakalla käytiin vielä perusteita teltan pystytyksestä jäälle, jonka jälkeen teltat nousivat muodostaen värikkään telttakylän pimenevään iltaan. Bensakeittimet tulivat päivän harjoituksissa, sekä teltassa ruokaa laittaessa tutuiksi. Ruoka maistui ja ilta sujui vesiä keitellessä ja jutustellessa. Kirkas taivas tarjosi alku illasta aitiopaikan katsella tähtiä. Leirin hiljentyessä nukkumaan antoi jäiden pauke nukahtamiseen ihan uudenlaisen soundin. Kumahdukset ja valaiden laulua muistuttavat äänet saivat minut nopeasti uneen.

Värikäs telttakylä jäällä.

Lämpimästä makuupussista herätessä, ei voinut olla onnellisempi; herätys teltassa, ulkona, talvessa ja hiihtopäivä edessä. Alkoi aamupalan valmistus ja leirin kasaaminen. Lempiruokani kaurapuuro kuivatuilla omenoilla ja marjoilla, aamukahvi ja munakas valmistuivat vikkelään ja samalla pakattiin tavaroita ahkioon. Telttakuntamme toimi hyvin yhteen, kiitos Jani ja Ella seurasta. Kaksi tuntia heräämiseen jälkeen sukset liikkuivat taas, valitettavasti jo kohti rantaa ja kotia. Olisin niin mielelläni jatkanut retkeä! Se onkin parasta, sillä talviretkeilyyn jäi nälkä, eikä auta kuin odottaa uusia retkiä, joita onneksi kalenterissa on useampia.

Reissu antoi peruseväät talvella retkeilyyn ja antoi pienen kokemuksen talvivaeltamisesta. Olosuhteet olivat helpot ja tasaisella järven jäällä liikkuminen oli kevyttä. Osaavien kouluttajien matkassa oli hyvä harjoitella taitojaan, ihmetellä ja pohdiskella talviretkeilyn saloja sekä retkikunnan opastamista. Hiihtäessä pystyi kokeilemaan erilaisten ahkioiden vetämistä ja testailla eri valmistajien välineitä. Tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan taitoja omatoimisesti. Jos talviretkeily kiinnostaa, löydät lisätietoa Ankarista avotuntureista ja heidän kursseista täältä. Kiitos loistaville kouluttajille, nähdään taas pian!

Innokkaat talviretkeilijät lähdössä toiseen päivään.
Kuva:Ella

Koli, talven ihmemaa!

Lunta, pakkasta, kylmää viimaa ja aurinkoa, tähtikirkkaita pakkasöitä sekä otsalampun valossa kimaltavaa metsää. Tätä Koli tarjosi meille viiden päivän ajan. Olimme suunnitelleet talviretken, jossa pääsemme kokeilemaan talviretkeilytaitojamme ja varusteitamme, ja oppimaan uutta talviretkeilystä. Talvea lähdimme etsimään ja sen todellakin löysimme.

Mäkrävaaran huippu päivällä. Kuva: Ella

Ensimmäiselle yöpaikalle reitti kulki tietä sekä moottorikelkkauraa, joka mahdollisti ahkion vetämisen. Tämä matka jäikin ainoaksi ahkiokokeiluksi. Olimme suunnitelleet harjoittelevamme ahkion vetoa enemmänkin, mutta Kolin maasto osoittautui tähän liian haastavaksi runsaine korkeuseroineen (kröhöm, jatkossa otetaan maastokartta tarkempaan tiirailuun jo ennakolta). Myllypuron telttapaikalla nuotiolla päivällinen valmistui ja ilta kului vesiä sulatellessa. Nukuimme taivasalla tarppikangas siskonpetinä. Yön -15 astetta pakkasta tarjosi mukavat yöunet. Kahden makuupussin taktiikalla kuumavesipullo kainalossa lämpöä riitti niin, että taisin nukkua reissun parhaimmat yöunet ensimmäisenä yönä.

Ensimmäisen yön siskonpeti

Seuraavalle päivälle teimme uuden etenemissuunnitelman. Matkalla Myllypurosta Ryläyksen kodalle päätimme hylätä ahkiot autoon ja ottaa rinkat selkään jatkaen matkaa lumikengillä. Reitti sisälsi nousuja, hienoja maisemia ja rauhallista etenemistä. Yövyimme Ryläyksen suuressa kodassa, istuimme iltaa tulilla ja söimme huippu hyvää lohikeittoa. Aamutoimien jälkeen lähdimme retkelle läheiselle Ryläyksen näköalapaikalle sekä kiviputoukselle. Kauniit maisemat avautuivat auringonpaisteen häikäistessä silmiä ja pakkasen kipristellessä sormia, varpaita ja poskia.

Ryläyksen maisemat kylpevät auringossa.

Kahdeksi viimeiseksi yöksi olimme ennakkoon varanneet Ikolanahon vuokratuvan. Tunnelmallinen tupa sisälsi varaavan takan ja kaasulieden, sekä neljä punkkaa. Tuvassa yöpyminen mahdollisti hyvien yöunien jälkeen pitkän päiväretken toiseksi viimeisenä retkipäivänä. Kiersimme lumikenkäillen Mäkrävaaran ympäristöä umpihangessa ja lounaan söimme Pielisen rannalla. Päivällä kirkas auringonpaiste värjäsi maisemat kauniin pastellin sävyisiksi ja ennen pimeää nousimme takaisin huipulle katsomaan auringonlaskun värejä. Mökille palasimme pimeän tullen, läpi kristalleina kimaltavan metsän.

 Kuun valossa Mäkrävaaralla.
Kuva: Jaakko Juntunen

Viimeisenä päivänä ennen kotimatkalle lähtöä kävimme tarkastamassa Akka, Ukko ja Paha-Kolin huiput, sekä tutustumassa Kolin luontokeskukseen. Saimme tämänkin päivän nauttia ihanista auringossa kylpevistä maisemista. Sormet kohmeessa otimme vielä viimeisiä kuvia huikeista maisemista, meistä taisi kuoriutua reissun aikana kunnon Karelianisteja. :)

Luminen metsä tarjosi aitiopaikan eläinten jälkien tunnistamiseen. Löysimme ainakin  lumikon ja kärpän jäljet, sekä pajon pienten jyrsijöiden jälkiä. Suurempia jälkiä seurasimme pidempään ja uskomme jälkien kuuluneen ahmalle.

Talvivarusteet tuli testattua kunnon olosuhteissa ja lumikenkäilyyn sai todellisen innostuksen umpihangessa liikkuen. Vaarojen rinteitä hypittiin vauhdikkaasti alas ja ylös kiivettiin rauhalliseen tahtiin katselemaan maisemia. Varpaat ja sormet olivat 30 asteen pakkasessa jäässä, joten jalkojen ja käsien lämpöön pitää jatkossa satsata enemmän. Juomaveden sulatteluun kului aikaa enemmän kuin luulin ja nuotiolla sulatettu noen makuinen vesi ei meinannut minulle upota. Juominen talviretkillä on äärimmäisen tärkeää, ja nyt pitääkin keksiä keinoja, miten sulanut lumi saadaan minun makuun "juomakelpoiseksi".  Takana on hyvä seikkailu loistavassa porukassa ja Kolille aion palata uudelleen, ehkä jo ensi kesänä.

Kuva: Jaakko Juntunen

Kohti uuden vuoden retkiä!

Mun vuosi alkaa pakkailulla ja suuntaan nokan kohti itää ja hankia! 

Nyt kamat rinkkaan ja lumikengät kainaloon.

Reipasta vuoden ensimmäistä päivää ja viikkoa kaikille!