Se tunne, kun ei hykerryksissään tiedä miten päin olisi!

Kaksi päivää koulua takana ja aika hujahti valonnopeudella. Uusia ihmisiä, vatsanpohjasta asti nipistävää jännitystä, uusia nimiä muistettavana, nimien takana ihania tyyppejä, uusia käytänteitä, uskomatonta ympäristöä, käsinkosketeltavaa innostusta, naurua, tutustumista ja uusi koti. Koti on opiston kahden hengen soluhuone pitkällä käytävällä, jolla sijaitsee pikkuruinen keittiö. Huoneessa on sängyt, pöytä, suihku ja vessa, ja mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsisi.

Opiston ympäristö tarjoaa huikeat puitteet esimerkiksi maastopyöräilyyn, polkujuoksuun ja melontaan. Pihasta löytyy frisbeegolfrata, beach-kentät ja sisältä kuntosali ja uima-allas. Ympäristö tarjoaa kaikki mahdollisuudet harrastaa monipuolisia ulko- ja sisälajeja. Tuntuu, että haluaisin päästä tekemään kaikkea jo hetinyt, mutta onhan tässä lähes vuosi aikaa. Maastopyörillä ehdittiin jo käydä iltalenkillä tutustumassa ympäristön maastoon.

Opintosuunnitelmat alkavat selkiytyä, ja vahvistua se, että olen valinnut oikean suunnan. Vaikka jännittää, mitä kaikkea vuosi tuokaan tulessaan, tuntuu jännitys piristävältä ja saa hymyilemään. Omana haasteena koen luonnon tuntemukseni vahvistumisen. Lajien oppiminen ja tunnistaminen ovat vielä alkutekijöissään, johon aion tulevat kuukaudet satsata ihan tosissaan. Saatankin täällä jakaa lajituntemuksen opettelua matkan varrella, josko joku muukin oppii samalla jotain uutta.

Kaikki huipentui ensimmäisen koulupäivän iltaan, jolloin asuntolan porukkaa kokoontui tähtitaivaan alle viileään elokuun iltaan katselemaan tähdenlentoja. Ja juuri siinä hetkessä tunsi olevansa ihan tavattoman onnellinen näistä uusista tyypeistä ja tästä uskomattomasta seikkailusta ja mahdollisuudesta!